14. marraskuu 2018 - 19:00 asti 22:00

Al Di Meola - Duo with Fausto Beccalossi, Suomi, keskiviikko, 14. marraskuu 2018

Kitaristisuuruus Al Di Meola Helsinkiin marraskuussa!
Viime toukokuussa loppuunmyydylle katsomolle Helsingissä esiintynyt yhdysvaltalainen latino- ja fuusiokitarajazzin mestari Al Di Meola palaa konsertoimaan maahamme. Di Meola tuo keskiviikkona Savoy-teatteriin, Helsinkiin akustisen kiertueensa, jossa nähdään lavalla myös toinen jazztaituri, haitaristi Fausto Beccalossi.

Al Di Meola syntyi New Jerseyssä 1954 ja aloitti kitaransoiton jo teini-ikäisenä Elvis Presleyn ja The Beatlesin musiikin innoittamana. Pian hän innostui yhä enemmän jazzista ja alkoi keskittyä sen soittamiseen. Ensimmäiseen jazz-kokoonpanoonsa Di Meola liittyi 1970-luvun alussa, ja debyyttialbuminsa, Land of the Midnight Sun, hän julkaisi 1976.

Sittemmin Al Di Meola on soittanut yhdessä monien muiden suurten mestarien, kuten John McLaughlinin ja Paco de Lucian kanssa. Tämä kolmikko konsertoi Suomessakin usein 1970-luvulla loppuunmyydyille katsomoille. Di Meola on myös tunnustettu säveltäjä ja tuottaja ja on levyttänyt kaikkiaan yli 20 henkilökohtaista ja ollut mukana kymmenissä muissa levytyksissä.

Vuonna 2015 Di Meola sai erittäin arvostetun Montreal Jazz Festivalin Miles Davis -palkinnon ansioistaan jazzin saralla.

Al Di Meola Savoy-teatterissa, Helsingissä keskiviikkona 14. marraskuuta kello 19.00 (ovet klo 18.00).


Liput Menolipusta ja Ticketmasterista alkaen 49,50 euroa (sis. toimituskulut)

Lipunmyynti

-verkkokauppa
Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)

Al Di Meola - Duo with Fausto Beccalossi

Lapland 2019 Turu

Lapland 2019 Turu

keskiviikko 23. tammikuu 2019
Suomen Häämessut Oulu 2019

Suomen Häämessut Oulu 2019

lauantai 02. helmikuu 2019
Karibik I - Mein Schiff 5
perjantai 01. helmikuu 2019
Levymessut Lohja su 10.2.19
sunnuntai 10. helmikuu 2019
Yritysinfot kevät 2019
keskiviikko 30. tammikuu 2019
Etsi lisää tapahtumia ympärilläsi
Hanki tapahtuma suosituksia, jotka perustuvat Facebook makuun. Hae se nyt!Näytä minulle sopiva tapahtumia minulleEi nyt