Helldone 2017: HIM-jäähyväiskeikka / Tampereen Tullikamari, Suomi, lauantai, 30. joulukuu 2017

Uransa lopettavan menestysyhtye HIMin perinteinen keikka Helsingin Tavastialla uudenvuodenaattona 31.12.2017 myytiin loppuun tuttuun tapaan ensimmäisten minuuttien aikana. Nyt on varmistunut, että loppuunmyydyn Tavastia-klubin lisäksi Ville Valo ja kumppanit soittavat ainutlaatuisen Helldone-jäähyväiskeikan myös mm. Tampereen Pakkahuoneella. Illan avaa JIMSONWEED.

Suomen kansainvälisesti menestyneimmän rock-yhtyeen 26-vuotinen ura on ollut täynnä merkittäviä saavutuksia. Yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja neljä kokoelmalevyä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. HIM on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa olemalla ensimmäinen ja ainoa suomalaisyhtye, jonka albumi on ylittänyt Pohjois-Amerikassa kultarajan (Dark Light, 2005). Sekä kotimaassa että ulkomailla useilla kulta- ja platinalevyillä palkittu yhtye tunnetaan lukuisista listaykkösistä ja radiohiteistä, kuten Join Me In Death, Wicked Game, Right Here In My Arms, Your Sweet 666, The Wings Of A Butterfly ja The Funeral Of Hearts.

HIM, Jimsonweed – Tullikamarin Pakkahuone, Tampere
LAUANTAI 30.12.2017
**LOPPUUNMYYTY, ovelta ei lippuja.

Ovet klo 19:00
Showtime TBA
Ikäraja K-18






IG @tullikamaritre #tullikamari #tullikamarivibes
Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere


*********** in English **************************************

It will probably come as no surprise that the last ever HIM show on New Year’s Eve has sold out in a few minutes. Now it has been confirmed that the band has decided to play an additional four unique farewell shows in Finland as a countdown to their last hurrah at Tavastia Club. The venues are Ice Hall Black Box in Helsinki on Dec 27, Terminaali Arena in Oulu on Dec 28, Rytmikorjaamo in Seinäjoki on Dec 29 and Pakkahuone & Klubi in Tampere on Dec 30.

The 26 year career of the band led by Ville Valo is full of impressive achievements. The band has released eight studio albums and four compilations, with total worldwide sales of well over eight million. HIM was the first (and still is the only) Finnish band to reach gold record sales in North America, with their 2005 album Dark Light. The band’s best known songs are the domestic and international chart toppers and radio hits Join Me In Death, Wicked Game, Right Here In My Arms, Rip Out The Wings Of A Butterfly and The Funeral Of Hearts.

HIM, Jimsonweed – Tullikamarin Pakkahuone, Tampere
SATURDAY 30.12.2017

Pre sale tickets from 57,60 €
¤ Lippupiste
¤ Tiketti
Tickets will be available on Mon 14 Aug at 12:00 CET (13:00 local time). Please notice: max 4 tickets per customer. The tickets are personal. They will be named at the time of purchase.

--> SOLD OUT, no tickets at the door.

Age limit: strictly 18 years and over only (no exception even accompanied by parents etc.)

Doors 7:00 p.m.
Showtime TBA






IG @tullikamaritre #tullikamari #tullikamarivibes
Street address: Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere

Helldone 2017: HIM-jäähyväiskeikka / Tampereen Tullikamari

Yläkaupungin Yö 2018

Yläkaupungin Yö 2018

lauantai 19. toukokuu 2018
Havis Amanda 2018

Havis Amanda 2018

maanantai 30. huhtikuu 2018
Society - Under The Dome
lauantai 28. huhtikuu 2018
Jäätelö- ja suklaakarnevaali 2018
lauantai 28. huhtikuu 2018
Color Obstacle Rush Brighton 2018
lauantai 12. toukokuu 2018
Skid Row (US) Ke 16.5. Virgin Oil, Helsinki
keskiviikko 16. toukokuu 2018
Etsi lisää tapahtumia ympärilläsi
Hanki tapahtuma suosituksia, jotka perustuvat Facebook makuun. Hae se nyt!Näytä minulle sopiva tapahtumia minulleEi nyt