03. marraskuu 2018 - 20:00 asti 22:30

Manhattan Transfer, Suomi, lauantai, 03. marraskuu 2018

Maailman suosituin lauluyhtye, Manhattan Transfer, saapuu Suomeen ensi vuoden marraskuussa. Yhtyeen suosio on maassamme niin suurta, että se päätti kunnioittaa suomalaisia poikkeuksellisesti kolmen konsertin minikiertueella. Manhattan Transfer nähdään Finlandia-talossa, Helsingissä 1. marraskuuta, Jyväskylän Paviljongissa 2. marraskuuta ja Madetojan salissa, Oulussa 3. marraskuuta.

Vuonna 1971 ensilevynsä julkaissut Manhattan Transfer on noussut huikeaan suosioon ympäri maailman. Yhtyen albumeita on myyty miljoonia kappaleita, ja se on voittanut lukuisia Grammy-palkintoja, kuten vuonna 1980 Birdland-albumistaan ja 1982 Route 66 –levystään. Yhtye valittiin Vocal Group Hall of Fameen 1998.

Manhattan Transferin perustajajäsen Tim Hauser menehtyi traagisesti lokakuussa 2014, mutta yhtye on jatkanut menestyksen tiellä hänen muistoaan kunnioittaen myös tämän jälkeen. Hauserin tilalle kokoonpanoon nousi Trist Curless, joka täydentää jo vuosia yhdessä laulaneita Alan Paulia, Janis Siegeliä ja Cheryl Bentyneä.

Tämän legendaarisen yhtyeen jäsenet ovat myös tehneet monia sooloprojektejaan, joista tuoreimpana Alan Paulin hiljattain ilmestynyt albumi Shu Bop! Shu Bop.

Manhattan Transfer on nähty Suomessa lukuisia kertoja, ja monet loppuunmyydyt katsomot ovat todistaneet heidän loisteliasta esiintymistään. Ensi marraskuussa suomalaisia hemmotellaan harvinaisesti kolmen konsertin verran, kun yhtye saapuu esiintymään Helsinkiin, Jyväskylään ja Ouluun.


HELSINKI, FINLANDIA-TALO 1.11.2018
JYVÄSKYLÄ, PAVILJONKI 2.11.2018
OULU, MADETOJAN SALI 3.11.2018

Liput alkaen 59,50€ (sis. toimituskulut)

Lipunmyynti
• -verkkokauppa
• Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)
• VIP-pakettien myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi, puh. 010 841 41 85

Kiertueen tuottaa Eastway Live

Manhattan Transfer

Täysii 2018 | Kasvu

Täysii 2018 | Kasvu

lauantai 24. marraskuu 2018
Psychedelic Winter Festival 2018
lauantai 08. joulukuu 2018
❗TOP❗ eXtreme Automation (Helsinki)
torstai 22. marraskuu 2018
❗TOP❗ eXtreme Automation (Helsinki)
torstai 22. marraskuu 2018
King's Singers - GOLD
maanantai 19. marraskuu 2018
Uriah Heep
sunnuntai 02. joulukuu 2018
MaatalousKonemessut 1 Helsinki
torstai 15. marraskuu 2018
Etsi lisää tapahtumia ympärilläsi
Hanki tapahtuma suosituksia, jotka perustuvat Facebook makuun. Hae se nyt!Näytä minulle sopiva tapahtumia minulleEi nyt