Mika Järvinen Live at BB Badger & Co, BB.Badger&Co, torstai, 28. helmikuu 2019

Mika Järvinen on monessa mukana ollut helsinkiläisrokkari, jonka menneisyydestä tupsahtaa esille sellaisia bändejä kuin Five Fifteen ja Crazy World, ensimmäisen levynsä hän julkaisi 5.15-yhtyeen riveissä 1991 ja sen jälkeen julkaistuja levyjä eri yhtyeissä yli parikymmentä vuosien saatossa. Hän on laulanut duettoja mm. Ville Valon ja Laura Närhen kanssa. Järvisen Mikalta ilmestyi pari vuotta sitten kirja legendaarisesta Uriah Heep yhtyeestä, jonka entisten ja nykyisten jäsenten kanssa Mika on tehnyt yhteistyötä nyt jo yli kymmenen vuotta. Kaksikko esiintyi Heep-legendan Ken Hensleyn kanssa kirjan ilmestyessä Tavastialla järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa Meilahden sairaalan sydänkirurgian osaston hyväksi. Marraskuussa 2018 näki päivänvalon kirja yli sata miljoonaa levyä myyneestä Deep Mika on myös seikkaillut pitkin Eurooppaa ja USAta Thin Lizzystä ja Motorheadista tutun kitaristihirmu Brian Robertsonin kanssa sekä Hawkwind-legenda Nik Turnerin kera, joten luvassa aikamoinen kooste rock- ja popklassikoita viisikymmenluvulta tähän päivään. Spotifysta löydät Mika Järvisen levytyksiä artisti-nimikkeiden "Five Fifteen", "Crazy World" ja "Mika Järvinen" alta.Tätä keikkaa ei kannata missata! Free Entry!

Mika Järvinen Live at BB Badger & Co

DPA Training

DPA Training

keskiviikko 27. maaliskuu 2019
B3CF International Women's Day Event

B3CF International Women's Day Event

perjantai 08. maaliskuu 2019
Elina Björklund 27.3.2019
keskiviikko 27. maaliskuu 2019
Python Club
maanantai 18. helmikuu 2019
Men's Custom Suits in Espoo
tiistai 19. maaliskuu 2019
Idea Development Week
maanantai 11. maaliskuu 2019
Etsi lisää tapahtumia ympärilläsi
Hanki tapahtuma suosituksia, jotka perustuvat Facebook makuun. Hae se nyt!Näytä minulle sopiva tapahtumia minulleEi nyt